Kaverit toivat kaaransa meille hoitoon ja pääsin auton rattiin ihan ite!

Olen viimeksi ajanut autoa puoli vuotta sitten, eikä käynnistäminen saati automaatin erottaminen tavallisesta vaihteistosta mennyt ihan heti nappiin. Pienen arpomisen jälkeen auto lähti käyntiin – ja vitsi miten mahtavaa ajaminen onkaan!! Motari tuntui vuoristoradalta, drive-in hattarakioskilta ja keskustaköröttely possujunalta!

Oli ihmeellistä vaihtelua käydä yhden päivän aikana niin monessa paikassa totutun yhden sijaan. Oli ihana istua kauniit vaatteet ja vettäpitämättömät kengät jalassa lämpimässä autossa samalla radiota sateen ropinan säestykellä kuunnellen.

Ensimmäisen päivän innostuksen jälkeen auto jäi jo kuitenkin parkkiin. Arki-iltaisin ei minun energiavarastoilla lähdetä kotoa 100 m kauemmas – oli pihassa sitten pyörä tai lentokone! Kyläily siis jäi enkä jaksanut lähteä enää edes ruokakauppareissulle vaan tilasin ruuat tottuneesti netistä. 

Sateessa lapsia päiväkotiin polkiessani muistin taas pihassa olevan auton ja  tajusin kuinka tottuneita olemme jo tähän autottomaan elämään, kun en osaa enää käyttää autoa vaikka siihen olisi mahdollisuus. Olemme muuttuneita ihmisiä ja nykyään tuntuu kätevimmältä, nopeimmalta ja helpoimmalta hoitaa arkiasiat ilman autoa. 

Viikon autollisen elämää viettäneenä voin rehellisesti sanoa etten kaipaa enkä tarvi omaa autoa. Auto on ihan kiva, mutta meille vain hauska turhake. Vapaus, huolettomuus ja kiireettömyys – tuo autottoman pyhä kolminaisuus tuli todistettua taas jälleen kerran todeksi.

Autottomuus siis jatkukoon! Mukavaa viikonloppua!