Olen viikon ajan kirjoittanut blogia vähän jälkijunassa. Ajatukset ovat olleet talossa, Ouluun jäämisessä, Helsinkiin lähtemisessä ja yleisessä maailmantuskassa.

Mutta siis: saimme talon. Saimme sen talon! SAIMME SEN TALON!!! Saimmeko sen talon???
Pari päivää viimeisimmän tarjouksemme jälkeen tuli kiinteistövälittäjältä viesti, joka kiepsautti hymyn huulille kuin ensisuudelma: myyjä haluaa myydä talon meille -juuri meille!!!- ja hyväksyy siis tarjouksemme. Siitä lähti kuntotarkastus- ja lainanvarmistusrumba, jotka kummatkin päättyivät raikuviin ablodeihin: talo on vanha, mutta hyvin pidetty ja lainakin myönnettiin.
Olen elänyt viimeisen viikon epätodellisessa olotilassa kuin teatterin takapenkissä sivustaseuraajana: ”nyt ne ostavat tuon ihanan talon Oulusta, mutta hylkäävät samalla koko Helsinkiprojektin. Hulluja, tyhmiä mutta niin heittäytyviä ja järkeviä.”
Talo hurmasi ensinäkemältä, suudelma juurrutti meidät paikoilleen ja tässä sitä nyt ollaan: omakotitalonomistajia. Me?? Minä!?!?
Viime yön nukuin katkonaisesti vielä hyvinkin ristiriitaisissa fiiliksissä, kun tämä kaikki tuli niin äkkiä. Mutta milloinhan rakkaus olisi aikatauluja aiemminkaan kysellyt? Tilaisuuteen on tartuttava jos se tuntuu Siltä Oikealta.
Tänään sitten jo kilisteltiin myyjän kanssa kuohuvaa kahvipöydässä! Olen nyt niin tyytyväinen ja onnellinen. Hei vaan, tässä esittäytyy omakotitalon omistaja, rintamamiestalon nainen ja oululaine ihiminen.

Minusta ei sitten tullutkaan Meilahdenmutsia. Ehkä alan vanhoilla päivillä mummoksi Meilahteen! Saa nähdä!

Ja nyt saa onnitella! ❤️❤️❤️

Mainokset